tiistai 4. helmikuuta 2014

Teekattaus!



Otin vielä ajankuluksi kuvan tee kattauksesta jonka tein jo valmiiksi,on kivempi sitten vain seurustella kun lähes kaikki on valmiina.Tarjottavat puuttuu,koska sen verran aikaa on ystävän kyläilyyn että ennättäisi kadota parempiin suihin :)

Myöskin pöydästä löytyy oikein sortin sakki.on mariskoolia,greengatea,iittalaa,kastehelmi kynttilää ja ikean lasia,joku merkitön kaadin anttilasta.Hyvin silti sopivat toistensa seuraan,eikö?

Arkiruokaa,arjen pyöritystä

Tänään on viides päivä yksin lasten kanssa,mies lomailee kaverinsa kanssa espanjan auringossa.
Täällä on vedetty aika rauhallisesti vain pakolliset asiat on hoidettu kodin ulkopuolella.Tänään on eka päivä kun kirjaimellisesti tuntuu että mie romahan :),enää kaksi yötä ja saadaan hani kotiin on sitä jo kaivattu.Toisen olemassaolon huomaa vasta kun se on viikon pois.

Illalla on luvassa ystävän vierailu,sillä jaksaa taas pitkälle!

maanantai 3. helmikuuta 2014

Arkikattaus ja Runebergin kakku


Yhteishyvän ohjeella meillä leivottiin viikonlopuksi tällainen runebergin kakku,hyvää oli.
Mutta oikeesti nyt pitäis lopettaa kaikenlainen herkuttelu,muuten itku pääsee kun pitää alkaa sulloutua kesävaatteisiin.

Myöskin arkikattaus on se mihin pitäisi enemmän panostaa.Se ei vie kauaa aikaa ja jo lapsikin sen osaa tehdä

sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Lahjuksia miehen töistä!


Miehen työpaikalla on tapana palkita työntekijöitä jos jokin tietty aika on kulunut ilman tapaturmia.
Viimeiset lahjukset oli ihan kivoja,oli heijastin reppu,heijastin hanskat ja nämä oli mun mielestä kivoja.Sammutuspeite joka oikeasti  voi roikkua esillä ja palovaroitin joka on myöskin kiva ja vähän erilainen kuin normi varoitin.

lauantai 1. helmikuuta 2014

Räpsyjä sieltä täältä,Meidän koti




Keittiöta vähän eri kuvauskulmista,olohuoneen sohva uusien sohvatyynyjen kanssa,alan tottumaan pikkuhiljaa pirteään pläjäykseen.


Vapailla mennään,viikonloppu alkoi jonotuksellä päivystykseen.Meillä valvottiin yö kipeitten korvien kanssa ja tulehdushan siellä oli molemmissa korvissa.Onneksi on nyt useampi vapaa niin ehditään saada pikkumies kuntoon,tosin tiistain leikkaus aika joudutaan perumaan saas nähdä kuinka pitkälle aika siirtyy.

En ole hirveästi jkaksanut stressata edes siivousten kanssa,on ollut vain ihanaa viettää aikaa perheen kanssa.

maanantai 27. tammikuuta 2014

Pirteää maanantaita

Uusi viikko,uudet kujeet.Kevät on taas askelen lähempänä,siispä meille kotiutui muutama pirteän keltainen tyyny sohvalle.Olen niin väritön että näyttää vähän liian räikeältä,mutta saa nyt olla,ehkä siihen silmä tottuu.

sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Ale löytö,palataan vielä hetkeksi jouluun :)

Nisse perhe kasvoi yhdellä jäsenellä kun Blossomin alesta kotiutui tämä ihana Santa.
Muutaman päivä tämä uusi tuttavuus ilahdutti meitä,ensin istuen sohvalla,sitten ikkunalla.
Haikein mielin laitoin kaappiin odottamaan ensi joulua.