torstai 30. toukokuuta 2013

Loma jatkuu kotitöiden merkeissä :)


Koululaisten lomat lähestyy,mutta nyt on vielä muutama päivä aikaa tehdä jotain hommia rauhassa.
Mun ja kallen aamu alkoi silityksellä ja paikkojen järjestelyllä.

Mä en vieläkään ymmärrä meidän tyttöjä miten ne voi elää niin sotkusesti,vaikka äiti on siisteyden perikuva ;)huone on aivan karmeassa kunnossa,enkä aio sitä siivota.saavat itse järkätä kun kotiutuvat koulusta ja eskarista.

Eli osa talosta on siedettävässä kunnossa ja osa karmeassa kaaoksessa.


Jotain positiivista,löysin eilen hm:ltä täydellisen kesäkassin,tää oli musta ihana ja sopivan rento tyyliltään

tiistai 28. toukokuuta 2013

Aurinkoista alkuviikkoa :)

 Olen tosi laiska hoitamaan kesäkukkia vaikka ne pihapiirissä ihania olisivatkin.Niinpä päädyin
tällaiseen hyötyamppeliin jota ehkä muistan kastella ja josta on mukava napsia tomaatteja vaikka salaattiin
 Koriste omenapuu on kaunis tähän vuodenaikaan
Myöskin omenapuissa on nuppuja,ehkä saamme myös niistä satoa syksyllä

Muhun on iskenyt loma masennus,olisi paljon tehtävää,suursiivousta,ikkunanpesua mutta ainakaan vielä en ole saanut mitään järkevää aikaiseksi.En sisällä enkä ulkona.Ehkä tämä tästä, nyt tuntuu että voisin nukkua vaikka 24h/vrk huoh.

Ilmat ovat olleet hyvät,toivottavasti jatkuvat tällaisina

sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Matkan jälkeistä elämää viime päiviltä

 Mansikka laatikko jotenkin perattu,nyt vain satoa odottelemaan
 Perjantaina pesin 5 koneellista  pyykkiä,onneksi oli loistavan lämmin päivä sai vaatteet jo illalla
viikata kaappeihin
 Myös humala oli kasvanut valtavasti poissaollessamme
Vene odottaa vahattuna ja fiksattuna että koska pääsee mökille,ehkäpä sitten kun koulut ovat loppuneet.

Lomahan mulla vielä jatkuu,menen vasta heinäkuussa töihin.Olen siis nyt kuukauden kallen kanssa hoitovapaalla.Elokuussa kalle aloittaa päivähoidon.

lauantai 25. toukokuuta 2013

Meidän loma Bahia Felizissä





Liian nopeasti viikko vierähti,nyt olemme olleet jo muutaman päivän suomen kamaralla.Viikko oli säiden ja maisemien puolesta onnistunut,lasten ehdoilla mentiin eli spagettia,pitsaa ja uima-allasta:)

Eilinen meni pyykkiä pestessä ja tavaroita paikoilleen järkätessä,hyvin rauhallisesti.Myös lasten lemmikki hamsteri hipsu saatettiin viimeiselle matkalle :( voi sitä pienten surua ja murhetta.

Ilmat ovat täällä kotosuomessakin olleet aivan loistavat

torstai 9. toukokuuta 2013

Pakkaamista ja kaaosta sulassa sovussa

 Meillä alkaa jokainen pöydän kulma ja sohvan nurkka täyttymään epämääräisistä vaatekasoista.
Nyt on katsottu kesävaatteet,uikkarit,aurinkolasit,crocsit,aurinkorasvat,after sunit valmiiksi.
Matkavaatteita täytyy vielä miettiä,tarkoitus että ne olisi ainoat pitkähiaiset ja lahkeiset.

On tässä melkoinen härdelli ja muistaminen kun tällanen porukka matkustaa,huh huh.Toivottavasti tulee mahtava reissu.
Sitten kuvaa tyttöjen huoneesta,mä en ymmärrä miten meidän neidit ovat niin sotkuisia.Kaikki täytyy vetää vaikka niillä leikittäisiin vain 5minuuttia.Taitaa olla kirppistouhut taas syksyllä paikallaan...

perjantai 3. toukokuuta 2013

Pitkän hiljaisuuden jälkeen paluu bloggailemaan



Huomenta,meillä on ollut pöytäkone rikki joten en ole siirtänyt kuvia läppärille.Tänään pitäisi kone tulla kuntoon ja pääsee jatkamaan.Tämän "kuvan" löysin läppäriltä mistä lie tullut mutta mielestäni ihana :).

Vaput on vietetty ja toukokuu onkin ihana kuukausi jämä viikkoineen.Meidän matka myöskin lähestyy enää 13 päivää ja poppoomme suuntaa Helsinkiin josta matka jatkuu kanarian saarille ja Bahia Feliziin.Tätä odotellessa olisi hankittava vielä muutama kiva mekko ja parit kivat caprit.

Matka aloittaa myös 6 viikon "loman", pidän kuukauden hoitovapaata ja pari kesälomaviikkoa,
tarkoitus todella rentoutua ja ilman stressiä mökkeillä sydämmensä kyllyydestä sekä tehdä se suursiivous joka on taas siirtynyt ja siirtynyt