torstai 25. lokakuuta 2012

Kranssitehdas vielä toistaiseksi käynnissä

Päätin tehdä kransseja vielä marraskuun loppuun asti.Joulukuussa tehdas sulkeutuu ja keskittyy joulun odotukseen:)
Eli vielä ennättää jos haluaa kranssin itselleen.Halkaisija kranssissa on n.35cm.Valona 40 lamppuinen tunnelmallinen mini led sarja muuntajalla.Hinta 35e(teen myös tilauksesta marraskuun aikana)


Myös koreja valmistuu kokoajan,menisiköhän kirpputorilla kaupaksi?
Tässä pipareita,jouluaiheisia ei vielä viittitty tehdä niitä ehtii kyllä
 Meillä oli viikonloppuna lasten synttärit ja viivi 8v sai mm tämän lahjaksi.Ihana Parhaat reseptit tytöille:)
 Kuluvana viikkona meillä on leivottu pikkupitsoja,paistettu lättyjä ja tänään tytöt leipo ensimmäiset piparit


maanantai 22. lokakuuta 2012

Syyslomaviikko

 Syksy on saapunut ei siitä mihinkään pääse,mies ja tenavat jaksoivat kuitenkin veneillä joka päivä jonkin verran.Viikko oli niin tapahtumarikas että harmittaa kun ei taas saanut otettua mitään järkeviä kuvia,toisaalta suurin osa ajasta oli niin hämärää tai suoraan pimeää ettei kuvat onnistunut
 Tunnelmoitua tuli kynttilänvalossa joka ilta ja pihaa valaisi kynttilälyhdyt iltaisin
Pääasia että kivaa oli:)

sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Myös tällasia valmistu:)

 Tällästä täytyi kokeilla,aina liian vähän istumapaikkoja eli virkkasin tälläseen iänikuisen vanhaan jalkarahiin ihanan valkoisen päällisen.Kude loppui kesken eli ei ihan valmis vielä mutta näkee jo minkälainen siitä tulee kun on valmis,minusta ihana:)
Mökille ostin uusia kyniä ja päätin kutoa kynille korin "kynäpurkiksi"tästäkin tykkään

Suloista sunnuntaita



Mä olen taas tohottanut koko päivän ja kiukutellu siinä sivussa perheelle kun ei kukaan muu mukamas koskaan tee mitään...
Lähdetään tiistaina mökille ja ollaan lauantaihin saakka kun joudun tulla tekeen iltavuoron,sitten sunnuntaina meillä on sukulaissynttärit tenaville jotka hieman teettää töitä näin etukäteen.Tein täytskäripohjat valmiiksi pakkaseen sekä 2 valkosuklaakakkua,nyt mietin suolaisia tarjottavia että tekisinkö pari irtopohjallista vuokaa taco-piirakkaa myöskin pakkaseen ni ei tarvis kauheesti sunnuntaina enää leipoa kun pitäis tietysti vähän siivotakki...on mulla kans murheet:)

perjantai 12. lokakuuta 2012

Sisältö paljastuikin mukavaksi yllätykseksi

Siellä oli jokaisen pikkupojan unelma traktoreita ja niiden peräkärryjä:)
oli ihana seurata ilmeitä kun laatikon kätköistä löytyi toinen toistaan ihanampia traktoreita
ja peräkärryjä,melkein kuin jouluna
Toivottavasti näillä nyt sitten tykätään leikkiä:)

Salaperäinen laatikko





Jokin kuljetusfirma toi meille miehelleni osoitetun lähetyksen.Ensimmäinen reaktio oli taas että mitähän se taas on tilannut projektiinsa...Saimme luvan avata paketin ja mitä ihmettä sieltä paljastuikaan...

torstai 11. lokakuuta 2012

Uusin projekti

En voinut vastustaa tätä ihanan värikästä 7-veljeksen papukaija lankaa tarkoituksena opetella kutomaan villasukka ja etenkin sen kantapää.Pidän pienen tauon kranssin valmistuksesta ja opettelen tekemään sukan.

Mökillekkin on tullut syksy


Kivoja syksyisiä järvimaisemia.Kylmyydesta huolimatta olimme viikonlopun mökillä ja nyt olisi tarkoitus mennä fiilistelemään vielä syyslomaviikoksi.Ihanaa ja rauhallista pimeydestä huolimatta.
Pitäisi löytää jotain kivoja lyhtyjä valaisemaan meidän oloa mökillä,mikä sen ihanampaa kun pitää takassa tulta ja polttaa sydämmensä kyllyydestä kynttilöitä.

Uusimpiä näperryksiä


Ensimmäinen erä huovutettuja joulukuusen koristeita on valmistunut,ihanan hillittyjä tuskin maltan odottaa että joulukuusi tulee sisälle.Nyt pohdin ostetaanko jouluksi ihana tuuhea muovikuusi vai ihana joululle tuoksuva aito kuusi,vaaka kallistuu muovisen puolelle.On liian hyvin muistissa kuinka neulasia oli joka puolella kun kuusta kerättiin pois,eikä puhettakaan että olisi kestänyt edes loppiaiseen saakka.

Pitkän tauon jälkeen

Keksin syyskuussa että alan kutomaan myyntiin noita paperinaru-valokransseja ja siinäpä se aika sitten onkin vierähtänyt.Olen tehnyt kransseja jo toistakymmentä ja mukavasti on kauppa käynyt.Ehkä jos intoa riittää menen joulumarkkinoille noita myymään ja toki teen myös tilauksesta.

Nyt oli aikaa tulla hetkeksi tänne pyörähtämään kun kalle kirjaimellisesti nukahti kesken syönnin.Päätin jättää tänään päiväunet kun valvoi eilen niin myöhään johtuen pitkistä päikkäreistä
mutta nukkumatti tuli kyllä nyt liian aikaisin